Verkkokauppaan

tiistai 24. toukokuuta 2016

Keltainen pellavamekko

Ostin joitain vuosia sitten Marimekon ysmyistä keltaista pellavaa, ajatuksena tehdä sohvatyynyihin päälliset. Saatuani kankaan käsiini tajusin, että olisi pyhäinhäväistys tehdä näin ihanasta ja ohuesta pellavasta jotain tylsiä tyynynpäällisiä - varsinkin, kun meidän sohvatyynyt viettävät 90% ajastaan lattialla lasten leikeissä... Keltainen väri kuitenkin vähän jarrutti vaateajatuksia, joten kangas päätyi kaappiin odottelemaan parempia aikoja. Ehdin jo tuomita hutiostoksi koko rievun, kunnes ompelin itselleni tuon edellisessä postauksessa nähdyn paidan ja tajusin, että keltainen ei ole huono väri vaatteessakaan!



Aika mahtavaa oikeastaan, koska nyt mun ei tarvitse vain tyytyä kuorruttamaan kotia keltaisella :D, vaan voin myös pukeutua siihen. Keltainen on ihan mahtava väri, se piristää, voimaannuttaa ja tekee iloiseksi!

Kaavan nappasin inhokkiburdasta, jonka kaavoista vähän räkytin edelliskerralla... tällä kertaa kaks-neliöö ja surautus -mentaliteetti kuitenkin palveli tarkoitustaan, sillä halusin jotain mahdollisimman puhdaslinjaista ja simppeliä. Kangasta myös oli vain yksi hikinen metri, joten mitään ihmeellisiä kikkailuja ei voinut harrastaa. (Mistä tulikin mieleeni, että miksi, oi miksi, mä tilaan aina vain yhden metrin kangasta?! Eihän se riitä aikuisen vaatteeseen juuri koskaan...)




Alunperin kaava oli äärimmäisen käytännöllinen (not!) napatoppi, jonka kädentiet ulottuivat vyötärölle saakka. Kaavassa oli kuitenkin nätti selkäpuoli ja pääntie, joten päätin antaa sille mahdollisuuden.

Leikkasin kankaan niin pitkälti ja leveälti kuin sitä riitti, ja sain aikaan ihan mukiinmenevän A-linjaisen mekkoaihion. Seuraavaksi kanttasin pään- ja kädentiet vain todetakseni, että ei istu, ei millään. Lörpöttää vaan, ja hihasta näkee napaan asti. Luonto ei millään antanut periksi purkaa kanttauksia, joten otin sivusaumoista reilusti sisään, ja ylös kainaloista. Lisäsin vielä (kanttausten päälle, soo soo) rintamuotolaskokset, ja tulihan tästä vihdoin pidettävä.

Ehkä vähän frankenstein, mutta se on Burdan vika. Nih.



Burda Easy V/S 2015

Aika kivan kesämekon sain silti, vaikkei nyt ihan kerralla putkeen mennytkään. Vyöksi sitaisin pitsinauhan, mutta ihan hyvin pärjäisi ilmankin. Kuvasta näkee, että skippasin tuon takakappaleen sitomisnauhan kokonaan. Sitä ei istuvuuden tarkia tarvitse, ja pääntie on mielestäni kauniimpi ilman sitä.

11 kommenttia:

  1. Kiva mekkonen. Minulla samaa keltaista pellavaa metrin pätkä. Odottanut kaapissa pari vuotta. Ehkäpä jo tänä kesänä siitä tulisi mekko!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä ihana kangas, suosittelen lämpimästi mekon tekemistä :)

      Poista
  2. Nätti mekko, sopii sinulle hyvin.

    VastaaPoista
  3. Nätti mekko, ihana väri! Minulla on keskeneräinen mekko samasta kankaasta, mutta vihreänä, hihat vain uupuu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Enpäs tiennyt että tätä on vihreääkin! Laatu on kyllä ihana, aivan omiaan hellepäiviin :)

      Poista
  4. Kaunis mekko. Ja eihän sen laadun kanssa oo niin justiinsa, kun omaan käyttöön tulee (ainakin sitä hoen aina itselleni, kun ei huvittaisi alkaa ratkomaan).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No näinpä! Ja laatukin on periaatteessa ihan hyvä - ei tuosta kukaan tiedä, ettei mennyt niin kuin piti :D (Tai näin mä itselleni uskottelen, heh hee..) Niin ja kiitos, tykkään itsekin!

      Poista
  5. Kaunis mekko (: Juuri tänään mietin osaisinko itse käyttää pellavamekkoja. Täytynee ehkäpä kokeilla (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Suosittelen lämpimästi pellavaa. Itselleni tämä on lajissaan toinen pellavamekko, ja opettelemista oli alkuun jonkun verran. Kun vain pyrkii aktiivisesti unohtamaan sen ryppy-efektin :D, niin materiaali on mitä mainioin <3

      Poista
    2. Kiitos! Suosittelen lämpimästi pellavaa. Itselleni tämä on lajissaan toinen pellavamekko, ja opettelemista oli alkuun jonkun verran. Kun vain pyrkii aktiivisesti unohtamaan sen ryppy-efektin :D, niin materiaali on mitä mainioin <3

      Poista

Tietoja minusta

Oma kuva
Poutapukimo-verkkokaupan blogi. Suloisia lastenvaatteita, satunnaista ompelua.