Ihana huivi & uuden vuoden päätökset

Huivi ja muut kaltaisensa löytyvät nyt puodista, klik! 

Vuodenvaihde on loistava hetki uudistuksille, ja silloin on myös jotenkin keskimääräistä hyväksyttävämpää pyörtää päätöksiä ja tehdä uusia, parempia. Voi ikäänkuin kääntää takkinsa sillä verukkeella, että kun tää puoli nyt vaan on nätimpi.

Itse en ole enää vuosiin tehnyt niitä varsinaisia lupaus-lupauksia uudelle vuodelle (muuta kuin ehkä vitsillä), sillä pelkkä simppeli päättäminen on paljon mukavampaa. Lupaus jää aina jonnekin hämärän rajamaille odottamaan täyttymystään, kun taas päätös tehdään heti, eikä siitä voi venkoilla. Tehty mikä tehty, so to speak.

Omat päätökseni koskevat lähinnä verkkokauppaa ja tätä blogia, ja suuntia joihin aion molempia tänä vuonna viedä. Olen tehnyt tasan kaksi päätöstä:

1. Ihan ekanakin aion muuttaa tätä blogia sisällöltään monipuolisemmaksi. Ja kyllä, olen pyhästi päättänyt myös postata useammin. Haluan, että blogi on oleellinen osa sitä yrityspresenssiä, mitä netissä välitän. (Ja kyllä juu, osasyynä on sekin että olen kirjoitellut blogia nyt tasan kymmenen vuotta, enkä ilmeisesti vaan osaa lopettaa.)

2. Tokana, vaan ei yhtään vähäisempänä, aion panostaa verkkokaupan puolella yhä enemmän kotimaisuuteen ja siihen ydinosaamiseen, mitä parhaiten osaan - eli vaatteen valmistukseen ja suunnitteluun. Tämä taas tarkoittaa sitä, että ulkolaisesta tavarasta ja lifestyle-konseptista on pakko luopua, tai ainakin on muunnettava sitä selkeästi kotimaiseen muotoon.

On nimittäin ihan pakko hyväksyä se tosiasia, että oma vaatemerkki on ykkösprioriteetti ihan kaikessa, sen vain on oltava. Muuten se kilpailee huomiosta ja näkyvyydestä jopa omassa verkkokaupassaan. Ja olen myös vähän väsynyt siihen, että joskus ulkopuoliset tahot mainostavat kaikkia kauppani tuotteita kotimaisiksi, vaikkeivät ne sitä ole. En halua kunniaa asioista, jotka eivät minulle kuulu.

Siinäpä ne, kaksi suurinta. Kyllä niiden parissa saa muutaman työtunnin ähertää :D

Hyvää vuoden alkua kaikille blogin lukijoille!

Uuden ja menneen vuoden kujeet

Vuosi vaihtui, ja ulkona paukkuu ihan oikea pakkanen varmaan ensimmäistä kertaa koko talvena. En fanita talvea mitenkään erityisesti, mutta tämä harvinaisen pimeä ja märkä sää on kääntänyt mielipidettä ihan aavistuksen verran siihen suuntaan, että ehkä, ehkä pakkasella ja lumellakin on sijansa maailmassa. Ääripäät ovat aina ihan yhtä hanurista, oli sitten kyse säästä tai mielipiteistä.

Vuoden vaihteeseen kuuluu ainakin Facebookin uutisvirtaa seuratessa ilmeisen oleellisesti tietynlainen retrospektiivisyys ja tulevan suunnittelu. Olen itseni analysoinnissa aika huono, mikä johtuu oletettavasti siitä, että luonteeni on aika yksioikoinen - suorassa viivassa ei ole kauheasti analysoitavaa. Ajattelin nyt kuitenkin yrittää.

Viime vuonna tähän aikaan seisoin yhdenlaisen jyrkänteen reunalla. Takana oli tuttu ja turvallinen työura, jossa ei varsinaisesti ollut mitään vikaa, mutta kaipasin enemmän haastetta elämääni. Halusin tehdä sitä, mihin olin koulutuksen hankkinut ja minkä olin kutsumuksekseni aina kokenut.

Vaatemyyjästä vaatteen tekijäksi. Valmistuskaaren loppupäästä sen välittömään alkuun. Päässä risteli pelkoa, jännitystä ja epävarmoja ajatuksia, mutta jostain syystä se kuuluisa emmäpystytähän ei koskaan kuulunut niihin. (Se löysi tiensä ajatuksiin vasta paljon myöhemmin.) Tässä hommassa epäilemättä tarvitaankin juuri sitä - rajatonta luottoa itseensä ja siihen, että tippuu aina jaloilleen.

Henkinen puoli ei ollut ongelma. Halusin perustaa yrityksen ja tein sen. Siinä se vuosi sitten kuluikin, ja nopeasti.

Mukavinta kuluneessa vuodessa oli kaikki ne mahtavat asiat, mitä sain tehdä ja oppia, ja ihmiset joihin sain tutustua. Hulluinta oli kutsua työksi jotain, mikä ei tuntunut työltä ollenkaan, ainakaan ihan aina. Vaikeinta oli oppia itsekontrollia ajankäytön suhteen.

Ultimaagisesti vaikeinta on kuitenkin ollut selviytyä omien ajatusten kanssa. Jostain syystä mieli kulkee tässä työssä välillä melkoista vuoristorataa. Välillä kaikki tuntuu ylitsepääsemättömältä ja välillä olo on ihan voittaja. Se emmäpystytähän-olo on saanut kiinni muutaman kerran, mutta niistäkin alhoista on selvitty ja opittu ihmeitä.

Jos nyt kiteyttäisin viime vuoden johonkin havaintoon niin siihen, että mä pystyn mihin vain, ainakin toisella yrittämällä.

Aika hieno havainto itseanalyysiin kykenemättömältä.

Ja entäs se tuleva vuosi?

Koska inhoan selittelyä ja sitä, että tehdään parasta ja katsotaan mihin se riittää, niin haluan olla simppelisti parempi, kaikessa.

Haluan täydelliset tuotteet, loistavaa markkinointiosaamista ja lisää kontakteja. Haluan osata jakaa aikani paremmin kotona ja töissä. Haluan paremman itsekurin. Haluan silti ottaa myös aikaa itsellenikin joskus, ilman huonoa omaatuntoa.

Siinä sitä onkin. Riittävästi yhdelle vuodelle.

Ihania mekkoja kruunutaskuilla!

Kun omat tyttöni olivat pienempiä, tunsin ärtymystä kauppojen synkeästä talviväritarjonnasta ja siitä, että paksujen talvimekkojen alle oli vaikea löytää mukavia, yhteensopivia vaatteita.

Eniten ärsyttivät ne värit! Luumunvioletti ja musta kuuluvat kyllä syksyyn, mutta eivät lasten vaatteisiin - eivät ainakaan omanarvontuntoisten pikkuprinsessojeni mielestä ;D. Ja kun mekot ja hameet vain ovat ihania ympäri vuoden (omastakin mielestäni), niin miksi ihmeessä niihin pukeutuminen on tehty talvisaikaan niin vaikeaksi? Paksuja kankaita, synkkiä värejä... äh.

Voisi kaiketi sanoa, että siitä se ajatus ja kipinä oman malliston konseptiin sitten lähti. Kaipuusta lämpöön ja iloisuuteen, ja vapauteen ikuisesta sesonkivaatevankilasta. Tavoitteena tuottaa lapsille vaatteita, jotka eivät ole retroja tai graafisia mustia perunasäkkejä, vaan kauniita sillä perinteisellä tavalla, ilman räikeyttä tai synkkyyttä.

Nettikauppaan on jo ilmestynyt iso osa Poudan Pilvilinnat-mallistosta, mutta muutama varsin spesiaali ihanuus on vielä talven mittaan tulossa <3. Malliston teemana on pienten prinsessojen haaveet ja unelmat, ja tulevissa tuotteissa nähdään juuri niitä, eli paljon kruunuja ja liehuvia helmoja!

Kuka mun nimi on?

Uutta blogia aloitellessa on jotenkin hirvittävän vaikea päästä alkuun. On niin paljon kerrottavaa, mutta kaikkea ei voi kerralla sanoa. Pakko siis edetä pikkuhiljaa ja avata asioita sitä mukaa, kun ne eteen tulevat.

Ajatus kerrallaan.

Tässä äskettäin varaillessani pöytäpaikkoja joulumarkkinoille aloin miettiä käsityöläisyyden käsitettä. Varauslomakkeessa nimittäin kysyttiin, haluanko pöydän alkutuottajien vai käsityöläisten osastolta. Vaikea kysymys, koska olen kai vähän kumpaakin. Ja toisaalta en kumpikaan, en puhtaasti.

Materiaali, josta tuotemerkkini vaatteet tehdään, on kangas, jonka printin olen piirtänyt omin käsin. Olen siis alkutuottaja - vai olenko? Kangasta en tokikaan ole itse kutonut, vaan se on tehty suomalaisessa neulostehtaassa.

Tuotteitakaan en ole muutamaa poikkeusta lukuunottamatta ommellut itse, vaan ne tehdään alihankintana. Missä vaiheessa siis lakkaan olemasta käsityöläinen, ja mikä se seuraava nimike on?

Myyjä? Kauppias? Suunnittelija? Kaikki kovin ympäripyöreitä nimikkeitä. Tähän asti olen kysyttäessä vastannut olevani vaatetusalan yrittäjä, tai että omistan lastenvaatemerkin. Jälkimmäinen kuvailee toimintaani parhaiten, mutta se ei oikein käänny ammattinimikemuotoon. Lastenvaatemerkinomistaja? Juu. Ei.

Olen ollut yrittäjä vasta niin vähän aikaa, että on varmaan aivan loogistakin vielä hakea omaa paikkaansa nimikeviidakossa. Vaikuttaa myös vähän siltä, ettei tätä toimintaa voi millään edes mahduttaa yhden tittelin alle, varsinkin kun olen edellämainittujen lisäksi myös oman firmani tiedottaja, valokuvaaja ja graafikkokin, ainakin tiettyyn pisteeseen. Verkkokaupan onneksi tekee joku muu!

Palkkatyöläiselle ammatti-identiteetti annetaan ylhäältä. Yrittäjä joutuu sorvaamaan senkin itse. Mikä on kyllä oikeastaan - tarkemmin ajateltuna - juuri se syy, miksi tähän homman loppuviimein ryhtyikin. Mitenkään erityisen yksinkertaista se ei ole.

Tämmöisiä ajatuksia tämän sateisen perjantain alkuun. Kalenteri on pullollaan taskeja tällekin päivälle, joten taidanpa nyt hyökätä niiden kimppuun.

Hyvää viikonloppua!