Tänään on ollut yhtäaikaa aika kamala ja ihana päivä.
Esikoinen sairastui yöllä, mikä aiheutti aamulla härdelliä erään sovitun tapaamisen suhteen. Yhtäkkiä taivaasta tippunut lumikuorma ei auttanut kiireessä asiaa sitten yhtään ja onnistuipa parkkikellarin masiina nielemään sen pahvisen parkkiläpyskänikin ennen maksamista :D. Juujep. Mutta siitä huolimatta mulla on ollut oikeastaan aika kiva päivä. Ja nyt on perjantai!
Ehdin tänään jopa ompelimoon asti hääräämään, mutta tähän postaukseen ei tämänpäiväinen tuotos vielä ehtinyt. Ajattelin kuitenkin katkaista blogihiljaisuuden ja julkaista uudelleen erään vanhan ompelujutun vanhan blogin puolelta. Täällä on niin paljon uusia lukijoita, että tuskin haittaa.
Saanko siis esitellä, mekkotehtaan Alviina parin vuoden takaa:
***
Olen ommellut lasten Mekkotehdas-kirjasta jo aika monta mekkoa. Tämä pikkukukkainen Alviina on ihana, mutta arvojärjestyksessä kaikista ompelemistani vasta toiseksi lempparein. Se lempparein on oranssista tyynynpäällisestä tehty kaarrokkeellinen nappimekko, jonka nimeä en nyt millään saa päähäni... samasta kirjasta kumminkin, kurkkaa kuva täältä.
Mekon malli on tosi simppeli ja kiva, ja oikeastaan ainoa huono puoli on tuo tosi leveä pääntie, johon hillitty pienentäminenkään ei kovin hyvin tehonnut. Ipanan kasvaessa pääntie on onneksi asettunut paremmin, mutta vastaisuuden varalle kuitenkin muistiin, että iso on - ja kovasti.
Kukaan ei varmaan ylläty kun kerron, että kangas on kirpputorilöytö. Olisin kernaasti tehnyt siitä jotain itselleni, mutta kun mokoma pala oli niin pikkiriikkinen... no, tummahiuksiselle ja -silmäiselle kuopukselle tämä sopii kyllä oikeasti paljon paremmin kuin itselleni. Mutta ihana vaatimaton kuosi ja ohut laskeutuva laatu... voih!
Kuvanottohetkellä hihat olivat vielä liian pitkät, ja näköjään vastahakoinen pikku reppupeppu on nuohonnut jostain myös kissankarvaa kyytiin kuvausrekvisiitaksi. En onnistunut ottamaan mekosta yhtään kunnollista kokovartalokuvaa, koska mannekiini ei oikein ollut samalla aaltopituudella kameran kanssa piinaavan äidin kanssa ja suhtautui poseeraamiseen muutenkin melko apeasti.
Tuota rumaa niskanappia olen vähän ihmetellyt näin jälkeenpäin. Tuntuu nimittäin mahdottomalta uskoa, että tuo olminvärinen pylpyrä olisi muka ollut hienointa, mitä kaapista sillä hetkellä on löytynyt :D.
Mekon helmaan ompelin vanhan pitsinauhan, joka on kai tarkoitettu ennemminkin verhojen tai tyynyjen koristeluun kuin hameenhelmaan, mutta en voinut vastustaa kiusausta. Tuo ruskea mummokangas halusi kaverikseen jotain yhtä mummoisaa, ja nauhassa sattui olla punaista joka matsasi mekon kukkiin. Ei mitenkään erityisen kestävää nauhaa kylläkään, sitä on korjailtu jo kertaalleen. Pitsinauha löytyi kirpputorilta kolme euroa maksaneesta laatikosta, joka oli täynnä vanhoja, iskemättömiä pitsejä ja nauhoja.
Ja mun mielestä tämä mekko on niiiin ihana! Ottaisin vastaavan itselleni ihan silmää räpäyttämättä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti