Helppo kimonomekko & ohje!

Törmäsin joskus talvella Pinterestissä helppoon zero waste-henkiseen mekkoon, jonka kaava on tehty ilmeisesti 70-luvulla. Mekko kuitenkin unohtui nopsaa, koska oli talvi eikä sopivaa kangastakaan ollut kaapissa. Viime perjantaina sain kuitenkin kangaspainosta puotiin myyntiin uuden kankaan, ja tiesin samantien, mitä siitä tulisi.

Kimono. Tämä kuosi on ihan kimono!

Tuumasta toimeen. Alkuperäinen ohje on ranskaksi, jota totuuden nimessä en osaa oikeastaan yhtään. Kummasti nuo termit kuitenkin aukesivat, kun tekstiä tarpeeksi tavasi... ja eipä tämän tekemiseen periaatteessa tarvitsekaan muuta kuin tuon kaavakuvan.

Tein tästä sitten samalla vaivalla kokonaan suomenkielisen version, joka ei ole kyllä ihan yksyhteen alkuperäisen kanssa, vaan vähän omalla tavallani tehty. Kaavakuvaa tutkaamalla selviää paljon, joten kannattaa jättää nämä ohjeet ainoastaan taustatueksi. (Eikä vähiten siksi, että ne eivät välttämättä ole maailman selkeimmät...heh.)

Tämä mekko on kaiketi n. kokoa 38, mutta malli on tosi väljä.

Etukappaleen leveys on 2 x 45cm, takakpl leveys 90cm. Kuva ei ole mittasuhteessa!

Leikkuu

1. Varaa kangasta 2 kertaa mekon pituuden verran + helmakäänne. Itse käytin n. 2 metriä kangasta, eli mekon pituus on about metrin. Pituutta ei ole merkitty kuvaan, koska sen voi jokainen määritellä itse.

2. Tee kankaalle merkinnät piirroksen mukaisesti. Merkinnät voi tehdä liidulla, nuppineuloilla tai leikata suoraan, kuten itse tein. Paperikaavankin voi halutessaan piirtää, jos siltä tuntuu.

Kappaleen leveys on 90 cm (45cm/etukpl puolikas) sisältäen varat ja käänteet, joten normileveän kankaan reunaan jää pitkä hukkapala. Jos hukkapala ei innosta, niin olkapäälle voi tehdä sauman, jos siitä on apua. Seuraavassa postauksessa kerron, mitä tein omasta ylijäämäpalastani :).

3. Leikkaa kangas merkintöjen mukaisesti. Merkitse kainalon kohta ja pääntiehalkion avautumiskohta esim. hakkimerkeillä kankaaseen. Nämä hakit yhdistetään toisiinsa sitten, kun sivusaumat ommellaan yhteen, eli pääntien avautumiskohdat tulevat päätymään vastakkaisten puolten kainaloon.

Kuulostaa todella yksinkertaiselta, eiksjuu ;D.

Tässä mallissa on hyvin avonaiset kädentiet, ja alla onkin hyvä olla toppi tai muu vaate suojana. Vaihtoehtoisesti kädentiet voi kokeilla ommella pienemmiksi kunhan muistaa, että liikkuvuus vähän kärsii silloin. Avonaisten kädenteiden vuoksi tämä mekko on oletettavasti kuitenkin todella hyvä imetysvaate! Hiha näyttäisi laskeutuvan juuri sopivasti niin, että mitään ylimääräistä ei vilku. En ole kuitenkaan testannut asiaa käytännössä.

4. Muotoile pääntie ja niska saksilla sopivasti kaareviksi niin, että linja on kaunis ja jyrkkiä mutkia ei jää. Kaari voi olla n. 2-4cm syvä hartialinjasta takakappaleelle päin.

Ompeleminen

Piirroksessa kantattavien/käännettävien reunojen kohdat on merkitty vihreällä.

5. Pääntien ja miehustan reunan huolittelu: Käännä keskiedessä olevasta pääntiehalkion hakista alkaen taite pääntien ympäri, ja takaisin alas toisen puolen pääntiehakkiin. Käytä kaksoisneulaommelta tai muuta vastaavaa. Jos taittaminen ei luonnistu, niin reunan voi huolitella myös kaitaleella.

6. Hihansuiden ja irtonaisten  sisäreunojen huolittelu: Tee reunaan kapea taite takakappaleen hakkimerkistä etukappaleelle päin ja tikkaa päältä kaksoisneulaompeleella. Takakappaleen sivun alaosa jää huolittelematta hakista alaspäin, koska se ommellaan yhteen etukappaleen keskiedun kanssa.

7. Yhdistä sivusaumat ompelemalla A-keskietureuna vastaavaan A-reunaan takakappaleella. Tee samoin B-reunoille. Kohdista hakkimerkit ja ompele.

Tässä vaiheessa olo on kieltämättä vähän Escher, mutta kappaleet voi aina neulata yhteen ja sovittaa ensin ennen ompelua :D.

8. Käännä helmataite ja ompele.

9. Ompele vyö. Leikkaa yksi n. 20x140cm kokoinen pala kangasta, ja ompele se putkeksi. Käännä putki oikeinpäin ja päärmää päät. Siistimmän vyön saat, jos teet sen kääntöaukollisena. Aukko jää piiloon etukappaleen ja vyön väliin.

10. Kiinnitä vyö etukappaleeseen haluamallasi tavalla. Itse ompelin joustavalla suoraompeleella suorakaiteen vyön päältä, sen reunoja seuraten.

11. Tadaa, kimono on valmis!

Jos tuntuu siltä, että mekkoa pitää asetella liikaa päällä, tai että se ei pysy niin kuin haluaisit, niin kannattaa ommella sisäpuolelle strategisiin kohtiin sitomisnauhat tai nepparit. Etukappaleiden helmat viettävät lunnostaan keskietua kohti, ja jos asia häiritsee, niin kannattaa tehdä jokin kiinnitysmekansimi kainaloon asiaa korjaamaan. Itse tykkäsin, että helman epäsymmetria on pelkästään kiva juttu.

No niin, ja sitten vain tekemään! Jos ohje on aivan hepreaa, eikä taivu ranskaksi eikä suomeksi, niin kiekaise kommenttiboksiin kysymys - jeesaan kyllä.

Ja koska bisnestäkin pitää pyörittää niin tiedoksi, että kuvan 100% kotimainen kangas on vielä hetken -15% alessa! Kokemuksesta voin kertoa, että tämä materiaali tuntuu helteellä mahdottoman mukavalta mekoissa ja muissa hulmuilevissa jutuissa.

Alkuperäinen ohje ja inspiskuvat ovat Madame  Capucinen blogista.

Lasten mekkotehdas ja Alviina-mekko

Tänään on ollut yhtäaikaa aika kamala ja ihana päivä.

Esikoinen sairastui yöllä, mikä aiheutti aamulla härdelliä erään sovitun tapaamisen suhteen. Yhtäkkiä taivaasta tippunut lumikuorma ei auttanut kiireessä asiaa sitten yhtään ja onnistuipa parkkikellarin masiina nielemään sen pahvisen parkkiläpyskänikin ennen maksamista :D. Juujep. Mutta siitä huolimatta mulla on ollut oikeastaan aika kiva päivä. Ja nyt on perjantai!

Ehdin tänään jopa ompelimoon asti hääräämään, mutta tähän postaukseen ei tämänpäiväinen tuotos vielä ehtinyt. Ajattelin kuitenkin katkaista blogihiljaisuuden ja julkaista uudelleen erään vanhan ompelujutun vanhan blogin puolelta. Täällä on niin paljon uusia lukijoita, että tuskin haittaa.

Saanko siis esitellä, mekkotehtaan Alviina parin vuoden takaa:

***

Olen ommellut lasten Mekkotehdas-kirjasta jo aika monta mekkoa. Tämä pikkukukkainen Alviina on ihana, mutta arvojärjestyksessä kaikista ompelemistani vasta toiseksi lempparein. Se lempparein on oranssista tyynynpäällisestä tehty kaarrokkeellinen nappimekko, jonka nimeä en nyt millään saa päähäni... samasta kirjasta kumminkin, kurkkaa kuva täältä.

Mekon malli on tosi simppeli ja kiva, ja oikeastaan ainoa huono puoli on tuo tosi leveä pääntie, johon hillitty pienentäminenkään ei kovin hyvin tehonnut. Ipanan kasvaessa pääntie on onneksi asettunut paremmin, mutta vastaisuuden varalle kuitenkin muistiin, että iso on - ja kovasti.

Kukaan ei varmaan ylläty kun kerron, että kangas on kirpputorilöytö. Olisin kernaasti tehnyt siitä jotain itselleni, mutta kun mokoma pala oli niin pikkiriikkinen... no, tummahiuksiselle ja -silmäiselle kuopukselle tämä sopii kyllä oikeasti paljon paremmin kuin itselleni. Mutta ihana vaatimaton kuosi ja ohut laskeutuva laatu... voih!

Kuvanottohetkellä hihat olivat vielä liian pitkät, ja näköjään vastahakoinen pikku reppupeppu on nuohonnut jostain myös kissankarvaa kyytiin kuvausrekvisiitaksi. En onnistunut ottamaan mekosta yhtään kunnollista kokovartalokuvaa, koska mannekiini ei oikein ollut samalla aaltopituudella kameran kanssa piinaavan äidin kanssa ja suhtautui poseeraamiseen muutenkin melko apeasti.

Tuota rumaa niskanappia olen vähän ihmetellyt näin jälkeenpäin. Tuntuu nimittäin mahdottomalta uskoa, että tuo olminvärinen pylpyrä olisi muka ollut hienointa, mitä kaapista sillä hetkellä on löytynyt :D.

Mekon helmaan ompelin vanhan pitsinauhan, joka on kai tarkoitettu ennemminkin verhojen tai tyynyjen koristeluun kuin hameenhelmaan, mutta en voinut vastustaa kiusausta. Tuo ruskea mummokangas halusi kaverikseen jotain yhtä mummoisaa, ja nauhassa sattui olla punaista joka matsasi mekon kukkiin. Ei mitenkään erityisen kestävää nauhaa kylläkään, sitä on korjailtu jo kertaalleen. Pitsinauha löytyi kirpputorilta kolme euroa maksaneesta laatikosta, joka oli täynnä vanhoja, iskemättömiä pitsejä ja nauhoja. 

Ja mun mielestä tämä mekko on niiiin ihana! Ottaisin vastaavan itselleni ihan silmää räpäyttämättä!

Repaleromantiikkaa, eli ompeluhuoneen uudet verhot

Olen aika ahkera tilailemaan Facebookin vanhojen tavaroiden ryhmistä kankaita. Kirppariryhmistä tilaamisessa on kuitenkin aina oma riskinsä, sillä myyjän ja ostajan käsitys kankaan kunnosta ei ihan aina kohtaa.

Muutamaan otteeseen paketista on paljastunut "hieman ohentuneita" kankaita, joiden kohdalla "hieman" tarkoittaa käytännössä sitä, että niistä näkyy läpi. Ompelutöihin nämä tämmöiset tapaukset eivät oikein sovellu mitenkään päin, vaikka myyjä niin saattaa toiveikkaana ajatellakin. Jos repäisylujuus on pyöreä nolla, on kyse lumpusta eikä mistään ompelukelvosta kankaasta.

No satuinpa päivänä eräänä komeroa siivotessani törmäämään näihin hieman ohentuneisiin, ja osuipa joukkoon muutama hieman haalistunutkin. Sisu ei antanut myöten heittää kangasta roskiin kun siitä oli tyhmänä maksanutkin, joten tartuin saksiin ja ajatukseen huolittelemattomasta, huolettomasta viirinauhasta.

Tämmöinen siitä sitten tuli. Viirinauha, juu, mutta jotenkin se päätyi ikkunaverhoksi, vaikkei pitänyt.

Koska teemana oli rähjäisyys ja huolettomuus, en uhrannut aikaa mittanauhalle ja nuppineuloille. Leikkasin kappaleet summittaisesti ja ompelin ketjuun vinonauhan avulla. Viirien reunat hapsottavat reteästi ja yksi niistä livahti vahingossa nurja puoli eteenpäin, mutta tuolla hieman haalistuneessa pestyjen utuvärien kirjossa sitä ei edes huomaa. Innostuin sovitusvaiheessa viirinauhaverhosta niin, että löin sen valmistuttuaan kummempia miettimättä suoraan ikkunaan. 

Joten kaiken muun lisäksi se on nyt myös hieman ryppyinen.

Tykkään, että tuo sopii ompeluhuoneen ikkunaan ja yleiseen tunnelmaan oikein kivasti. Sattumalta tuohon ikkunaan ei voi tällä  hetkellä tavallisia verhoja edes laittaa, sillä verhokiskojen koukut ovat kiinni pelkässä seinälevyssä ja odottelevat pidempiä ruuveja, joilla ne saa hirteen asti kiinni. Joten, no,  tämähän on ihan tehty tänne.

Valo siivilöityy tosi kivasti tuolta riepujen välistä ja tekee koko huoneen jotenkin kotoisammaksi. Päivien pitenemisen huomaa jo aika selvästi ja ulkona on lumenkin ansiosta mukavan valoisaa. 

Kevään tulossa parasta on kuitenkin se, että kaupoissa myydään jo laskiaispullia!

Mukavaa tiistaita kaikille!

Itse tehdyt mollamaijat

Mulla on ollut työn alla aivan mahdottoman mukava projekti! Näin aiemmin tällä viikolla jossain Facen ompeluryhmässä aivan ihania ompelemalla tehtyjä nukkeja (yksi niistä löytyy Lydia-blogista <3 ), ja siitä se ajatus sitten lähti.

Pienen googlailun tuloksena löysin kaavat Martha Stewartin sivuilla olevaan Black Apple dolliin ja nyt muutamaa päivää myöhemmin ikkunalaudalla kököttävätkin sitten neidit Samettisukka ja Rinkelitukka... :D

Pidän ihan hurjasti tuosta 60-lukuisesta Mary Quant/Twiggy-henkisestä siluetista ja pitkistä ripakintuista. Mukavaa oli myös se, että kaapissa hillotut kukalliset pikkutilkut pääsivät vihdoin käyttöön - puhumattakaan tuosta karmeasta nakinvärisestä pikeekankaasta, jolle en ikimaailmassa olisi keksinyt muuta käyttökohdetta. Näitä voisi ommella vaikka kymmenen!

Koska olen krooninen hätähousu, en millään malttanut odottaa kuvien ottamisen kanssa ihan valmiiksi asti. Nukeilta puuttuu kasvoista vielä suut, ja esikoinen tilasi viime hetkellä Samettisukalle nauhakengät. Katsotaan miten tässä vielä suut pannaan - nurin- vai oikeinpäin - ja tuleeko kenkiin nauhoja... lupasin kyllä yrittää :D

Ne on niin iloisen näköisiäkin... määenkestä :D!

Mekkotehtaan Selma meets Dottie Angel

Hmm, luin juuri jostain, että Suomeen on tulossa -40 asteen pakkasia. Jotenkin niin tyypillistä, että meikäläinen ompelee juuri silloin kesämekkoja. Eipähän tartte mennä ulos kun voi ommella!

Tämä juuri valmistunut mekkonen on tehty aikuisten Mekkotehtaan Selma kaavalla, ja täytyy kyllä tunnustaa että kuvan perusteella en olisi arvannut tätä ihan näin kivaksi malliksi! Saattaa olla, että tästä tuli uusi lempparikaava Ingerin rinnalle. Kimonohihat ovat aika usein nättejä, ja tässä mallissa ne ovat onnistuneet jotenkin ihan erityisen hyvin. 

(Voisi juu väittää, ettei tuo mikään kimonohiha ole, mutta on se - vain tosi lyhyt sellainen.)

Tyypilliseen tapaani en taaskaan voinut tehdä yks yhteen samanlaista vaatetta kuin ohjeessa, vaan lisäsin tähän Dottie Angel-henkiset ympärikantatut taskut vanhasta kankaanpalasesta. Vinonauhalla kanttaaminen oli erityisessä suosiossa 70-luvulla ja sillä saa kyllä huoliteltua kivasti niin saumat kuin taskunreunatkin. Kärsivällisyyttä se tosin vaatii.

Fanitan ihan kympillä tuota taskujen kukikasta retrokangasta ja kuin sattuman oikusta siinä oli tismalleen saman sävyistä roosaa kuin pohjakankaassakin! Dottie Angel-tyyliin kuuluu vähän toisiinsa sopimattomien kankaiden ja värien yhdisteleminen herttaisessa vintagehengessä, joten uskaltauduin mukavuusalueeni ulkopuolelle ja mätsäsin kantteihin keltaista. Ihan hyvin tuo näyttää toimivan, vaikka epäileväinen olinkin. Ihan hitusen pieniksi nuo taskut vain jäivät, koska kangasta oli jäljellä vain onneton tilkkupahanen.

Näyttää niin kesäiseltä, että ne pakkaset voisivat palata ihan justiinsa sinne mistä tulivatkin!

Dottie Angel-mekkoja.

Kuva: Etsy

Tuo mekon pohjakangas on oman puotini kotimaista tuotantoa ja on kyllä pakko sanoa, että se sopii aivan täydellisesti näihin laskeutuvia kankaita vaativiin Mekkotehtaan malleihin. Kuosi lipsahti leikatessa vahingossa "väärinpäin", mutta sattuhan sitä... eipä tämmöisessä kankaassa mitään virallista suuntaa tarvitse ollakaan.

Talven pakkasille ehkä asustaisin tämän mekon ronskilla kirjoneuletakilla, sukkahousuilla ja pitkillä villasukilla... kyllä tähän kylmään ja pimeään aikaan voi vähän väriäkin sisällyttää, kesään on kuitenkin vielä niin ärsyttävän pitkä aika.

Mekkotehtaan Inger, versio 2.

Sanoin jossain tuolla aiemmassa postauksessa, että koen rumat kankaat ompelullisina haasteina. Lähtökohtana kuitenkin kai yleensä on, että kankaiden suunnittelija on jotain kaunista ajatellut suunnitellessaan, eikö? En halua uskoa, että kukaan luovan työn tekijä vakavissaan loisi mitään rumaa, ainakaan jos on tarkoitus olla kaupallinen. Kauneus on toki siellä kuuluisassa silmässä, joillakin syvemmällä kuin toisilla.

Tästä päästäänkin sujuvasti taas yhteen kirpparilöytöön. Saanko esitellä: synapsikangas.

En todellakaan tiedä mitä tämä varsin viehättävä (krhm) tyyki yrittää katsojalleen sanoa, mutta minulle se totesi ihan selvästi, että kas tässä pikkupikku hermoimpulssi matkaa hermorataa pitkin pikkupikku synapsiin, kuuluu naps naps kun aivosähkö hyppää synapsista hermosoluun ja matkaa jatkuu taas, trallalaa.

Busy brains. Naps naps. Joo.

Vaikuttaisi siltä, että riepu raukka on maannut kellarissa siitä lähtien kun sen omistaja totesi, että jos tästä vaatteen tekee, saa todennäköisesti zombielauman kimppuunsa.

Näytin tänä aamuna kieltämättä vähän zombielta jättimäisine silmäpusseineni, mutta hilauduin silti erittäin harvinaisen auringonpaisteen innostamana ulos kameran kanssa kuvaamaan tätä uusinta Mekkotehtaan Inger-kaavalla tehtyä mekkoa. (Tässä on aika eri meininki kuin siinä aiemmin nähdyssä tyttökirjaleningissä, klik.)

Kaavaa oli luonnollisesti taas pakko muokata, koska aivokangas halusi pinkit napit selkään. Ei auttanut kuin totella. Tein takakappaleelle myös kaksi kolmen sentin muotolaskosta, koska kaava oli vyötäröltä tosi suuri. Kaventamisesta huolimatta tämän voi edelleen pukea pään yli nappeja avaamatta, joten hukkaan meni nekin napinlävet ja äherrys.. :D

Kiva tuli silti, tykkään. All this and brains.

Tunsin itseni myös asiaankuuluvan torveksi horjuessani märällä, möykkyisellä nurmella kaukolaukaisijan kanssa, jonka piipitystä en meinannut lintujen karjumiselta kuulla ollenkaan. Valtaosa kuvista oli luokkaa nymmääkaadun tai mitvit-ottaako-se-kuvaa-täh ja päälle tyhjäsilmäinen pöljötys. Katse alas nyt, varpaat sisään nyt.

Voiskai nää rievut henkarillakin kuvata :D.

(Tämä postaus on siirretty vanhasta blogistani. Julkaistu alunperin kesällä 2015.)

Mekkotehtaan Inger tyttökirjafiiliksellä

(Tämä postaus on siirretty tänne vanhasta blogistani. Julkaistu alunperin vuoden 2015 keväällä.) 

Makuuhuoneessamme on eräs mahtava ominaisuus: siellä on Valo. Ei Ville, vaan se alkuperäinen. Näpsin kuvia ompelimon uusimmasta tulokkaasta, ja käydessäni muokattuja kuvia läpi sain silmilleni hämmentävän monta otosta ylivalottuneesta kainalosta. Yksityiskohtakuvia, muka, kun oikeasti olen vain totaalisen fiksoitunut tuohon pitsiverhojen läpi siivilöityvään valoon. Tai yleensä ajatukseen siitä, että mulla on pitsiverhot ja sininen makkari.

Syyttäisinkö mummokliseistä makkariani tästä mekosta? Olen jo vuosia tehnyt aktiivisesti töitä poistaakseni vaatekaapista kaikki liian "tyttömäiset" asiat, ja nyt ne hiipivät sinne takaisin. Tyttömäisyydellä tarkoitan mm. vyötärörypytystä, jonka lisäksi tässä mekossa on myös kammoamani baby-kaulus ja nappilista. Kammottavia nuo asiat ovat lähinnä siksi, että vaikka pidän niistä kovasti, tuntuvat ne jotenkin valepuvulta. Tai jotenkin tyttömäiset yksityiskohdat tuntuvat korostavan kaikkea epätyttömäistä minussa. Näytän kotiopettajattarelta, vaikka oikeasti mulla on huono huumorintaju ja kiroilen kuin merimies.

Miksi ihmeessä sitten ompelin tämmöisen mekon, varsinkin kun alkuperäisessä kaavassa ei edes ole koko kaulusta ja nappilistaa?

Ehkä se oli tuon kankaan vika.

Harmaapohjainen ruusukangas löytyi kirpputorilta ja kahden metrin biitti maksoi hurjat 1,50€. Laadultaan tämä on aivan mahtavaa, ihanan ohutta paitapuuvillaa, ja aivan omiaan tämmöiseen mekkoon. Ensivilkaisulla tosin tuomitsin rievun susirumaksi ja nakkasin takaisin hyllyyn. Parikymmentä minuuttia takaraivossa kuuluvaa narinaa kuunneltuani alistuin ja palasin hakemaan sen ostoskoriin. Elämä on :D

Ja koska kankaassa oli tietty varsin vaatimaton fiilis, tuntui luontevalta kaavoittaa siihen fiilikseen sointuva vauvankaulus. Selkäpuolella oleva vetoketju ei napannut, joten päätin korvata sen etunapituksella. Päädyin kuitenkin ompelemaan napit suoraan kiinni kaitaleeseen, sillä mekko menee aivan heittämällä päälle ilman avausmekanismejakin. Vyötäröllä on ylimääräistä väljyyttä ainakin 15-20 cm. Ei haittaa, sillä vyö jeesaa jos siltä tuntuu.

Kuulkaas, kyllä mä pidän tästä mekosta! Kankaan kuvio hillitsee noiden yksityiskohtien erottuvuutta juuri sopivasti ja hillityt, mummon nappikiposta ongitut tinanapit sopivat yleiseen kirjastontätimeininkiin ihan kivasti. Jotenkin näkisin tässä vähän 40-luvun henkeä, sans överit olkapuhvit ja yleinen kostyymisyys.

Seuraava mekkoprojekti on jo tulilla, ja se tulee niin ikään pitämään sisällään kirpparikankaan ja Inger-kaavan. Tällä kertaa fiilis tulee kuitenkin olemaan ihan toinen, enkä oikein malttaisi odottaa koltun valmistumista :).