Verkkokauppaan

torstai 12. tammikuuta 2017

Uuden lastenmalliston ekat tulokkaat!

Uusi Pouta-lastenmallisto julkaistaan virallisesti vasta myöhemmin keväällä, mutta Poutapukimon verkkokauppaan ja Facebook-sivullemme on jo nyt ilmestynyt myyntiin muutama maistiainen tulevasta.




Pouta on tyyliltään höpsö, taiteellinen ja rönsyilevä merkki (kuten tekijänsäkin), ja sitä tyyliä edustavat myös nämä ihanat uutuudet, jotka on tehty alusta alkaen Suomessa. Myös kaikki näiden tuotteiden materiaalit ovat kotimaisia. Kankaat on neulottu Orivedellä ja painettu Aitoossa.

Yksi osa Poudan suunnittelufilosofiaa on se, että lasten kuuluu päästä liikkumaan vaatteissaan mukavasti, ja että vaatteet kannustavat johonkin kivaan yhteiseen tekemiseen - oli se sitten leikki, liikunta, sadunkerronta tai vaikka kaikki edellämainitut kerralla. Jekku-housuissa kutsu liikkuvaan leikkiin on aika ilmeinen, sillä inspiraation lähteenä olivat villit pikkuninjat ja suloiset balleriinat, joiden yhdistelmästä muotoutuu hauska ja leikkisä kantapäistä avoin housupari.

Tähän mennessä ei ole tullut vastaan yhtäkään pikkuipanaa - ninjaa tai balleriinaa, joiden  mielestä nämä eivät olisi superhauskat! Syvä metsänvihreä väritys yhdistettynä kirpeään keltaisenvihreään on kiva kombo, joka on helppo parittaa esim. erilaisiin graafisiin raitapaitoihin, harmaan sävyihin, tummanlilaan, vaaleaan roosaan, sinapinkeltaiseen tai vaikka armykuosiin.



Lahjeosan alla voi vallan mainiosti käyttää sukkia, sillä ne mahtuvat sinne hyvin. Talvella lahkeet sujahtavat saappaisiin ilman hankalia "sukkalukkoja", sillä lahkeensuut pysyvät ihan kiltisti aloillaan pukiessa. Kesällä housut näyttävät tosi hauskoilta kengistä kurkkiessaan, varsinkin tyttöjen avokkaissa. Halutessaan lahkeen voi toki rypyttää/kääntää myös nilkan ympärille kokonaan pois tieltä.



Mimi-tunika on paranneltu muunnelma Viipula-tunikasta. Helmaa on pidennetty edestä ja takaa, ja hihoihin ja pääntielle on lisätty kontrastiväriset resorit. Pitkät hiharesorit ovat siitä huippukätevät, että niiden avulla vaatteeseen voi varata hieman kasvunvaraa, kun hihat voi liian isosta vaatteesta kääntää lyhyemmäksi. Raglanhiha mahdollistaa hyvän istuvuuden eri kokoisille hartioille. Kesäaikaan resorin avulla hihan voi kääntää käytännölliseen 3/4-mittaan.

Mimin helmaa on käytännön syistä vähän kavennettu, mutta siinä on edelleen viistetyt hulmuhelmat, joiden kanssa voi pyörähdellä. Jekku-housuihin yhdistettynä tunika käy kivasti vaikka tanssitunnille!

Kangas on oman tuotantomme Aprikoosipuu-puuvillatrikoota, josta on saatavilla myös naisten kotimaisia trikoomekkoja ja ihania keväisiä pompulahuiveja.

Tämän postauksen lastenvaatteita on saatavilla verkkokaupassa neljässä eri koossa välillä 86-128.

Ps. Odottelemme uusia kankaita saapuviksi lähiviikkoina...!


torstai 24. marraskuuta 2016

Ihana huivi & uuden vuoden päätökset

Huivi ja muut kaltaisensa löytyvät nyt puodista, klik! 

Vuodenvaihde on loistava hetki uudistuksille, ja silloin on myös jotenkin keskimääräistä hyväksyttävämpää pyörtää päätöksiä ja tehdä uusia, parempia. Voi ikäänkuin kääntää takkinsa sillä verukkeella, että kun tää puoli nyt vaan on nätimpi.

Itse en ole enää vuosiin tehnyt niitä varsinaisia lupaus-lupauksia uudelle vuodelle (muuta kuin ehkä vitsillä), sillä pelkkä simppeli päättäminen on paljon mukavampaa. Lupaus jää aina jonnekin hämärän rajamaille odottamaan täyttymystään, kun taas päätös tehdään heti, eikä siitä voi venkoilla. Tehty mikä tehty, so to speak.

Omat päätökseni koskevat lähinnä verkkokauppaa ja tätä blogia, ja suuntia joihin aion molempia tänä vuonna viedä. Olen tehnyt tasan kaksi päätöstä:

1. Ihan ekanakin aion muuttaa tätä blogia sisällöltään monipuolisemmaksi. Ja kyllä, olen pyhästi päättänyt myös postata useammin. Haluan, että blogi on oleellinen osa sitä yrityspresenssiä, mitä netissä välitän. (Ja kyllä juu, osasyynä on sekin että olen kirjoitellut blogia nyt tasan kymmenen vuotta, enkä ilmeisesti vaan osaa lopettaa.)

2. Tokana, vaan ei yhtään vähäisempänä, aion panostaa verkkokaupan puolella yhä enemmän kotimaisuuteen ja siihen ydinosaamiseen, mitä parhaiten osaan - eli vaatteen valmistukseen ja suunnitteluun. Tämä taas tarkoittaa sitä, että ulkolaisesta tavarasta ja lifestyle-konseptista on pakko luopua, tai ainakin on muunnettava sitä selkeästi kotimaiseen muotoon.

On nimittäin ihan pakko hyväksyä se tosiasia, että oma vaatemerkki on ykkösprioriteetti ihan kaikessa, sen vain on oltava. Muuten se kilpailee huomiosta ja näkyvyydestä jopa omassa verkkokaupassaan. Ja olen myös vähän väsynyt siihen, että joskus ulkopuoliset tahot mainostavat kaikkia kauppani tuotteita kotimaisiksi, vaikkeivät ne sitä ole. En halua kunniaa asioista, jotka eivät minulle kuulu.

Siinäpä ne, kaksi suurinta. Kyllä niiden parissa saa muutaman työtunnin ähertää :D

Hyvää vuoden alkua kaikille blogin lukijoille!






torstai 10. marraskuuta 2016

Tulossa: Suomen Kädentaidot 2016-messut & uutta naisille!

Iik, loppukuu lähestyy ja sitä mukaa myös Poutapukimon ensimmäiset Suomen Kädentaito-messut Tampereella! Vähän jänskättää, sillä messut ovat aina aika iso ja raskas puristus, eikä ikinä voi tietää miten ne menevät.

Ja nyt on mukana vielä sellainen jännitysmomentti, että täällä on kaikessa hiljaisuudessa pyöritelty Pouta-merkiltä kasaan muutama aika mahtava mekkomalli naisille, ja ne tietty otetaan messuille mukaan! Vielä joudun kuvien puutteessa pitämään teitä hetken jännityksessä, mutta sen verran voin salaisuuden varjoa raottaa, että Poudan naistenvaatteet ovat toki tyylillemme uskollisesti pehmeitä, mutta ne ovat ennen muuta tyylikkäitä.

Naisille on luvassa uutta myös laukkujen muodossa (asiasta lisää myöhemmin), joten kannattaa ehdottomasti tulla vierailemaan osastollamme E214 mikäli olet tulossa paikan päälle. Sijaitsemme Design-puolella E-hallissa.

Nämä messut ovat mahtava tilaisuus ostaa laadukkaita, kotimaisia joululahjoja, eikä niitä todellakaan kannata missata.

Nähdään Tampereella ensi viikon viikonloppuna!


Kurkkaa näytteilleasettajat ja lisätiedot tapahtumasta täältä.

Instagram

Tietoja minusta

Oma valokuva
Poutapukimo-verkkokaupan blogi. Suloisia lastenvaatteita, satunnaista ompelua.

Lukijat