Verkkokauppaan

perjantai 1. tammikuuta 2016

Mekkotehtaan Inger tyttökirjafiiliksellä




(Tämä postaus on siirretty tänne vanhasta blogistani. Julkaistu alunperin vuoden 2015 keväällä.) 

Makuuhuoneessamme on eräs mahtava ominaisuus: siellä on Valo. Ei Ville, vaan se alkuperäinen. Näpsin kuvia ompelimon uusimmasta tulokkaasta, ja käydessäni muokattuja kuvia läpi sain silmilleni hämmentävän monta otosta ylivalottuneesta kainalosta. Yksityiskohtakuvia, muka, kun oikeasti olen vain totaalisen fiksoitunut tuohon pitsiverhojen läpi siivilöityvään valoon. Tai yleensä ajatukseen siitä, että mulla on pitsiverhot ja sininen makkari.

Syyttäisinkö mummokliseistä makkariani tästä mekosta? Olen jo vuosia tehnyt aktiivisesti töitä poistaakseni vaatekaapista kaikki liian "tyttömäiset" asiat, ja nyt ne hiipivät sinne takaisin. Tyttömäisyydellä tarkoitan mm. vyötärörypytystä, jonka lisäksi tässä mekossa on myös kammoamani baby-kaulus ja nappilista. Kammottavia nuo asiat ovat lähinnä siksi, että vaikka pidän niistä kovasti, tuntuvat ne jotenkin valepuvulta. Tai jotenkin tyttömäiset yksityiskohdat tuntuvat korostavan kaikkea epätyttömäistä minussa. Näytän kotiopettajattarelta, vaikka oikeasti mulla on huono huumorintaju ja kiroilen kuin merimies.

Miksi ihmeessä sitten ompelin tämmöisen mekon, varsinkin kun alkuperäisessä kaavassa ei edes ole koko kaulusta ja nappilistaa?

Ehkä se oli tuon kankaan vika.



Harmaapohjainen ruusukangas löytyi kirpputorilta ja kahden metrin biitti maksoi hurjat 1,50€. Laadultaan tämä on aivan mahtavaa, ihanan ohutta paitapuuvillaa, ja aivan omiaan tämmöiseen mekkoon. Ensivilkaisulla tosin tuomitsin rievun susirumaksi ja nakkasin takaisin hyllyyn. Parikymmentä minuuttia takaraivossa kuuluvaa narinaa kuunneltuani alistuin ja palasin hakemaan sen ostoskoriin. Elämä on :D

Ja koska kankaassa oli tietty varsin vaatimaton fiilis, tuntui luontevalta kaavoittaa siihen fiilikseen sointuva vauvankaulus. Selkäpuolella oleva vetoketju ei napannut, joten päätin korvata sen etunapituksella. Päädyin kuitenkin ompelemaan napit suoraan kiinni kaitaleeseen, sillä mekko menee aivan heittämällä päälle ilman avausmekanismejakin. Vyötäröllä on ylimääräistä väljyyttä ainakin 15-20 cm. Ei haittaa, sillä vyö jeesaa jos siltä tuntuu.

Kuulkaas, kyllä mä pidän tästä mekosta! Kankaan kuvio hillitsee noiden yksityiskohtien erottuvuutta juuri sopivasti ja hillityt, mummon nappikiposta ongitut tinanapit sopivat yleiseen kirjastontätimeininkiin ihan kivasti. Jotenkin näkisin tässä vähän 40-luvun henkeä, sans överit olkapuhvit ja yleinen kostyymisyys.

Seuraava mekkoprojekti on jo tulilla, ja se tulee niin ikään pitämään sisällään kirpparikankaan ja Inger-kaavan. Tällä kertaa fiilis tulee kuitenkin olemaan ihan toinen, enkä oikein malttaisi odottaa koltun valmistumista :).



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Instagram

Tietoja minusta

Oma valokuva
Poutapukimo-verkkokaupan blogi. Suloisia lastenvaatteita, satunnaista ompelua.

Lukijat